tiistai 10. marraskuuta 2020

Marraskuun tapaaminen

Jatkoimme Keski-Suomen kesäpäivä -tilkkupeiton kokoamista: laitoimme taustakankaan, vanun ja tilkkupinnan päällekkäin. Kiinitimme kerrokset ensin hakaneuloilla ja jatkoimmen lankasolmuilla kaikkien kerrosten läpi eli ns. täkkinastoin, jolloin lankojen päät jäävät tupsuiksi peiton etupuolelle.

Jouluisia töitä:

Railin ledein valaistu joulukuusitaulu

Annen joulukalenteri

Näytä ja kerro:

Eevan kukkaroita

Railin lautaset


maanantai 14. syyskuuta 2020

Syyskuun tapaaminen

Teimme inventaarion kaappiimme. Anne vei kirpputorille kaikki ylimääräiset kankaat ja lehdet, joita kukaan paikalla olleista ei halunnut ottaa itselleen. Näin samme tilaa kaappiin Keski-Suomen kesäpäivä -peitollemme, jonka valmistamista edistimme hieman: Eeva ja Anne lisäsivät nimensä tilkkupintaan.

Esittelyssä oli erilaisia kangaslaukkuja ja pussukoita. Vetoketjulla jatkettavan kauppakassin ompeluohje kiinnosti, joka otetaan tarkemmin esille ensi kerralla.

Ainilta saimme kaitalematon teko-ohjeen :)

Anne esitteli kierrätysmateriaalista tekemänsä työn.

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Tapaamiset

Joka kuukauden toinen sunnuntai klo 13.30 - 16.30.

Syksy 2020:  13.9., 11.10, 8.11., 13.12

Kevät 2021:  10.1., 14.2., 14.3., 11.4., 16.5.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Maaliskuun tapaaminen

Keski-Suomen kesäpäivä -tilkkutyö alkaa muotoutua:

Nuppupeittoja Annelta, Seijalta ja Tuulalta:




Näyta ja kerro:
Railin ompelema Pallot-torkkupeitto Seijallle synttärilahjaksi

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Helmikuun tapaaminen

K-S kesäpäivä -tilkkutyön suunnittelua. Blokit jaettiin 7 tilkkuilijalle yhteenompelua varten.


Ompeluohjeita
Nuppupeittoja olivat ommelleet Anne, Seija ja Tuula:

Lampaita

Kettuja ja nalleja

Railan seinätekstiili silkkiä ja pellavaa

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Tammikuun tapaaminen

Suunnittelimme killan yhteistä tilkkupeittoa, jonka nimeksi tuli Keski-Suomen kesäpäivä.
Ohjeita blkokin ompeluun

Nuppupeittoja Seijalta ja Annelta:

tiistai 7. tammikuuta 2020

Joulukuun tapaaminen ja Hippoksen joulumyyjäiset

Killassa vietimme Railin synttäreitä ja pikkujoulua.

Valmistelimme Hippoksen joulumyyjäisiä...

Myyjäisten pöydän tuotteita